Tapaaminen alkaa kello 12.00 Kalottimenjärven rannalla jossa osallistumme Halsuan seurakunnan järjestämään messuun.
Messun jälkeen siirrymme Meriläisen museolle. Museolla on mahdollista osallistua ruokailuun. Ruokailu alkaa kello 14.00 jolloin tarjolla on keittoa ja leipää sekä juomaa. Ruokailu on maksullinen. Arvio hinnasta on alle 10,- €, sisältäen kahvin. Keitto on gluteeniton ja laktoositon.
Ruokailun jälkeen tutustumme museoon. Museoalue esittelee talonpoikaisperinteen kehitystä 1700 -luvulta lähtien. Upeat pihapiirit ja rakennukset ainutlaatuisine esineistöineen vievät ihmisen entisaikojen elämään.
Alueella on rakennuksia kaikkiaan 22. Päärakennus, Palolan tupa, on vuodelta 1890 ja Kraatarintupa on rakennettu vuonna 1820. Renkitupa (kahvio) on tehty vanhoista hirsistä. Rakennusta käytetään juhla- ja kokoustilana. Muita rakennuksia ovat mm. riihi, navetta/talli, tuulimylly ja paja sekä savusauna. Lisäksi alueella on lukuisa määrä erilaisia aittoja. Erilaisia esineitä ja työkaluja on luetteloitu jo yli 3 000 kappaletta.
Kello 18.00 on tapaaminen Masalassa.
Kutsumme kaikki Halsualla mökkeilevät ja siellä vierailevat sekä tätä tilaisuutta vartavasten saapuneet Helsingin Halsualaiset tähän yhteiseen tapaamiseen. Tapaaminen on omakustanteinen.
Seuran jäsenet kertokaa tästä tapaamisesta myös niille Helsingin Halsualaisille jotka eivät ole jäseniä mutta ovat kiinnostuneita tästä tapahtumasta.
Pyydämme teitä ilmoittamaan ruokailuun osallistumisestanne. Kertokaa kuinka monta henkeä perheestänne osallistuu ruokailuun. Näin osaamme tilata ruokaa riittävästi. Odotamme, että ilmoittaudutte 19.6.2019 mennessä sähköpostilla kirsti.laasasenaho(a)gmail.com tai puh.040-7739606