Halsua-viikko on 29.6. – 5.7.2026.
Nyt on aika suunnitella kesän tapahtumia ja niihin osallistumista. Meillä on tärkeää
tiedotettavaa teille, jotka olette Halsua-viikon aikaan paikkakunnalla. Olemme saaneet
tehtäväksi ilmoittaa teille, että Halsua-viikon lauantaina 4.7.2026 on Kirjakinkerit-
niminen tapahtuma kirkonkylän koululla. Siihen osallistuu maineikkaita kirjailijoita eri
puolilta maata, mutta myös Halsualta. Kerrottakoon vielä, että monien kirjallisuuden lajien
lisäksi myös runous ja musiikki tulevat näkymään päivässä.
Kirjailijalista on vaikuttava ja kiinnostava, mutta tapahtuman promoottori Markus
Hotakainen ei vielä ole julkaissut listaa. Ilmoitamme tarkemmin päivän ohjelmasta, heti
kun saamme tietää. Järjestelyt ovat kuitenkin etenemässä hyvää vauhtia. Meidän
Helsingin halsualaisten yhdistys on tarjoutunut auttamaan tiedottamisessa ja tapahtuman
järjestelyissä.
Markuksen viesti meille on seuraava: "Ja sitten kysymys: löytyisikö Helsingin halsualaisten
piiristä talkooväkeä tapahtuman toteuttamiseen? Varsinaisena kinkeripäivänä on koululla
kaikenlaista tekijöitä kaipaavaa tekemistä esillä olevan kirjallisuuden ”vahtimisesta” yleisön
opastamiseen (myös sellaista puuhaa, mitä ei vielä tule edes ajatelleeksi), ja edeltävinä
päivinäkin auttavat kädet ovat tervetulleita."
On hienoa, että saamme osallistua tapahtuman järjestelyihin; voimme siten osoittaa
talkoohenkeämme vastavuoroisesti, niin kuin Halsualla on tapana. Ja tietenkin
osallistumme sankoin joukoin itse tapahtumapäivään! Ilmoittakaa meille
kiinnostuksestanne ja mahdollisuuksistanne olla apuna Kirjakinkereiden toteuttamisessa.
Suurkiitos jo etukäteen! Yhdessä tekeminen on valttikorttimme! Pienikin apu on apu!
Nähdään taas Halsualla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti